Maalari maalasi studiolla

Sain kevään alussa käyttööni oman pienen studion. Jee! Olen innoissani! Pyysinkin heti maalariystäväni Eekun vähän auttelemaan studion remppaamisessa. Olisin toki voinut maalailla itsekin, mutta onhan se parempi pyytää ammattilainen asialle, joka hoitaa homman hetkessä. Samalla minulle jäi aikaa ottaa muutama kiva kuva Eekusta työn touhussa ja maalin kuivumista odotellessa testailimme myös uutta harmaata taustaa ja uusia studiovaloja.

Jatka lukemista

Yrityskuvaus – Treenilo

Kiva päästä kuvaamaan myös yrityskuvia! Treenilon Anne otti minuun yhteyttä viime vuoden puolella ja hän halusi uusia kuvia kotisivuilleen. Niinpä sovimme kuvauspäivän tammikuulle ja kuvasimme silloin eräällä lahtelaisella kuntosalilla kuvia Annesta erilaisilla kokoonpanoilla. Näin Anne sai uusia tuoreita kuvia kotisivuilleen ja muuhun markkinointiin.

Jatka lukemista

Työyhteisön voimaannuttava valokuvaus

Loppusyksystä pääsin kuvaamaan päiväkodin työntekijöistä heidän oman näköisiään kuvia - kuvaus ei ollut millään muotoa virallinen, vaan jokainen sai päättää halusiko kuvauksen miljöössä vai studiossa ja esittää myös toiveitaan millaisia kuvia halusi ottaa - uskaltautuipa yksi rohkea veteenkin, onneksi oli lämmin syyspäivä. Kuvauksia järjestettiin yhteensä kolme - kaksi Mukkulan kartanon miljöössä ja yksi päiväkodin tiloissa liikkuvan studioni kera. Osa kuvattavista ei kokenut viihtyvänsä kameran edessä ja piti kuvaustilannetta jopa epämukavana, joten tällä tavoin kuvaus oli heille myös tietyllä tavalla voimauttavaa - nähdä itsensä toisin ja saada itsestään kauniita ammattilaisen ottamia kuvia. Alla muutamia kuvauksissa otettuja kuvia.

Jatka lukemista

Yrityskuvaus – Ladycrone – Jättikuplia

Kesä ja jättisaippuakuplia! Jee! Kuvasin ystäväni Hannan aka Ladycrone yritykselle kuvia hänen tarjoamastaan palvelusta eli jättikuplien teosta esimerkiksi tapahtumiin. Otimme myös muutamia profiilikuvia Hannasta ja Hannan puolisosta Villestä. Kurkkaappa Ladycronen kotisivut, jos olet etsit vaikka hahmoa esiintymään lapsesi synttäreille. Hanna on mahtava persoona ja voin omasta kokemuksesta suositella hänen palveluitaan.

Jatka lukemista
Sulje valikko